Vaikka vielä onkin kesä, teki silti mieli neuloa jotain syksyä ajatellen. Se jotain piti olla aivotonta telkkarineuletta, joten siitä se ajatus sitten lähti (ai mikä ajatus...?)

Kivan värinen lanka ja aina oikein pötköä kunnes lanka loppuu. Onneksi kaapissa oli valmiina Lankatalon muuttomyynnistä hamstrattua (ja niitä hamstrauksiahan riittää) Elfin coloria, juuri sopivan syksyisessä värissä. Puikot 5,5 mm.

Lankaa oli vain 2 kerää, joten huivi jäi vähän lyhyeksi, mutta kyllä tuon nyt kaulan ympäri saa sitaistua. Langassa on tosi kauniit värit ja siksi lanka mukaani aikanaan tarttuikin. Muuten olisi kyllä saanut jäädä hyllyyn, on nimittäin 90% akryylia. Mutta eipähän ainakaan kutita.

Yllättäin puikoilta tipahtivat myös nämä Brigitin. Valmista näyttää tulevan ihan urakalla, mikähän viimeistelyinto nyt on iskenyt? Toivotaa että se jatkuu, kesken on vielä vähän sitä sun tätä...

Malli Brigit (Ravelry-linkki), koko n. 39, lanka Fortissima Socka Mit Bambou, menekki n. 60 g, puikot 2 mm.

Tästä kuvasta ehkä näkyy paremmin sukkien pikku palmikot. Kirkkaan valkoista lankaa on vaikea kuvata! Sukat ovat minulle vähän isot, joten päätynevät siskon jalkoja lämmittämään.

Kyllä se syksy vaan vääjäämättä alkaa puskea päälle, vaikka kuinka panisi hanttiin. Mieluummin eläisin ikuista kesää, mutta sitä vaarten pitäisi ehkä muuttaa pois täältä pimeästä pohjolasta...

On syksyssä sentään jotain hyvääkin, kuten kauniit ruskan värit ja kuulaan kirpeät pakkasaamut, niistä tykkään. Mukavaa on myös se, että harrastukset alkavat taas pikkuhiljaa. Tämän syksyn ohjelmassa on ainakin minulle joogaa, Tuikulle Haukunto (koirien kuntokurssi, jep kaikkea ne keksii) ja Remulle tottiksen jatkokurssi.

Lisäksi jatkamme tietysti jäljestysharrastusta, meillä olikin jo ensimmäiset harjoitukset maanantaina Pornaisissa. Mukana olivat molemmat koirat ja Tuikkukin pääsi pitkästä aikaa jäljelle. Se on kyllä hassu otus, intoa riittää kuin pienessä kylässä. Alkuhajun neiti meinasi pistellä poskeensa (siis koiran karvoja iso tukku), sitten lähdettiin liikkeelle sellaisella vauhdilla että ekasta kulmauksesta juostiin iloisesti ohi. Hyvin Tuikku kuitenkin itse korjasi ja palasi jäljelle. Välillä käytiin eksymässä vähän hirven jäljillä, mutta sieltäkin Tukku osasi ihan itse takaisin oikealle jäljelle kun huomasi etten aio lähteä hänen kanssaaan hirvijahtiin. Lopussa keskittyminen herpaantui ja jouduin vähän auttamaan, mutta kyllähän se Santtu-berni sitten lopulta löytyi ja lopuksi Tuikku ilmaisi oikein hienosti. Täytyy alkaa Tuikunkin kanssa treenaamaan vähän säännöllisemmin nyt kun sen selkä- ja allergiaoireet on saatu hallintaan eikä vaivat enää haittaa harrastuksia.

Remu jatkoi omalla vuorollaan varmoja otteitaan ja jäljesti vailla minkäänlaista epävarmuutta. Lopussa Remu vielä teki hienon oikaisun ja ilmaisikin ihan hyvän matkan päästä. Remun kanssa pitää jo alkaa miettiä vähän haasteita jäljille, helpot ja häiriöttömät metsäjäljet se suorastaan juoksee läpi eikä joudu paljoakaan tekemään "töitä".

Hassua muuten miten eri tavalla uros- ja narttukoirat toimivat jäljellä. Urokset ovat paljon suoraviivaisempia, ne suorittavat aika tunnollisesti annettua tehtävää eivätkä paljon muuta mieti matkalla. Nartut sen sijaan voivat aivan hyvin vaikka pyydystää matkalla myyrän, käydä uimassa tai tsekata vaikka hirven jäljet, kuten Tuikku teki. Silti ne muistavat mitä olivat alunperin tekemässä ja jatkavat työskentelyä normaalisti ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut... Päteeköhän se kuuluisa putkiaivoteoria siis koiriinkin ;-