En vieläkään käsitä mitä on tapahtunut. Sielua on yritetty hoitaa juoksemalla. Fyysinen rääkki turruttaa tunteet hetkeksi. Muuten on vaan olla möllötetty, mitään ei oikein saa aikaan, mutta ehkä se siitä. Pikkuhiljaa.

Taloustaantuma iski myös meidän työpaikkaan. Omakin pää on YT-neuvottelujen takia pölkyllä. Mutta en jaksa nyt välittää. Tekisi mieli vaan työntää pää pensaaseen ja olla vaan, kaikkien ulottumattomissa.

Tai nukkua vaan, vaikka 20 tuntia vuorokaudessa.

Mutta isäkin olisi varmaan sanonut, ettei saa jäädä tuleen makaamaan, eteenpäin elävän mieli. Siksipä täytyy yrittää.

Tänään sain energiapuuskaan ja tekaisin huivin neulekoneella:

Lanka on Drops Alpacaa, jota kului karvan alle 200 g. Jouduin aloittamaan joka väristä uudet kerät, ihan ei yksillä kerillä pärjätty. Loppulangoista voisi tehdä vaikka sormikkaat huiville kaveriksi.

Huivi on tilaustyö, toivottavasti saajalleen mieluinen. Muuta ohjeita en saanut kuin että raitahuivi näissä väreissä. Raidat ovatkin sitten ihan tajunnanvirtaa.

Itselle muistiin: leveys 30 silmukkaa, korkeus 640 krs, neulos 2:2, ss 2+/4+.

Huivin neulomiseen meni tunti, lankojen päättelyy kaksi :-)

Nyt tekee mieli neuloa lisää, joten ei muuta kun puikot heilumaan.