Minulla oli tänään harjoitusten vetovuoro ja onnistuin ovelasti yhdistämään koiraharrastuksen neulomisharrastukseen. Ai mitenkö? No järjestin ne harkat Tarmolan teollisuusalueelle, jossa myös Lankatalo sijaitsee.

Lankatalossa oli siis tänään hullun halpa lauantai, siksi halusin poiketa siellä. Olin paikalla yhden maissa, mutta silloin laarit olivat jo melko tyhjillään. Olisi pitänyt näköjään mennä heti aamusta.

Sain kuitenkin kokoon ihan kelpo saaliin:


Puoli kiloa vihreänkirjavaa Juniperia. Näistä voisi tehdä neuletakin.


Pari kerää sukkalankaa.


Sitten 4 kerää mustaa ja 8 kerää lilaa Sisua ja vielä 4 kerää punaista Lanettia. Nämä langat olivat parin euron luokkaa kerä, melko edullisia siis.

Punaisesta Lanetista ajattelin tehdä Tuikulle lämmikettä ensi syksyä varten, lilat langat voisi käyttää johonkin vintage-tyyliseen neuletakkiin ja mustat... niin no, ehkä niistäkin jotain joskus tulee.

Koirat olivat arvatenkin ihan väsyksissä kaiken harjoittelun ja shoppailun jälkeen ja ne panivatkin maaten heti kun tulimme kotiin, tässä Remun tyylinäyte:



Meillä onkin nyt ollut niin paljon ohjelmaa koirille, että ei ihme jos ne ovat väsyksissä. Eilen Tuikku oli elämänsä ensimmäistä kertaa jäljellä. Kokeilimme sen kanssa ihmisjälkeä tutustumiskurssilla.

Tuikun jälkiura alkoi vallan loistavasti, maalimies (tai nainen, tai pitäisikö sanoa henkilö?) löytyi aivan kuin vanhalta tekijältä. Tuikun jälki oli n. 50 metriä pitkä ja se tehtiin niin, että koiran piti itse oivaltaa mistä on kyse, sitä ei ohjattu lainkaan. Maalimies syötti ensin Tuikulle vähän lihapullia tehdäkseen itsensä kiinnostavaksi, sitten vein Tuikun vähäksi aikaa pois, jottei se nähnyt mitä tapahtuu. Tällä välin maalimies läksi tekemään jälkeä.

Haju jätettiin maahan lähdön kohdalle. Sitten vaan tuotiin koira lähelle lähtöä, vaihdettiin hihna liinaan ja katsottiin mitä tapahtuu. Tuikku läksi heti etenemään, meni vähän lähdöstä ohi, sai hajun paikalle jätetystä vaatteesta ja kääntyi etenemään oikeaan suuntaan. Sen jälkeen meno olikin varsin suoraviivaista ja Tuikku vei meidät suoraan maalimiehen luokse! Olin ihan puulla päähän lyöty, miten Tuikku saattoi niin nopeasti tajuta mistä on kyse? Se näyttää olevan varsinainen luonnonlahjakkuus.

Tänä aamuna oli Remun vuoro päästä töihin, Tuikku oli taas turistina mukana, koska en voinut jättää sitä kotiin remonttimiesten kanssa keskenään... Remun piti etsiä "eksynyt" Alvar-koira. Remulle tehtiin jälki taajama-alueelle, jälki seuraili hiljaisen asfalttitien vieressä olevaa nurmikkoa. Jälki oli melko lyhyt, mutta siitä teki haasteellisen melko kova tuuli ja taajamaolosuhteet.

Jännitin vähän, että lähteekö Remu ollenkaan jäljelle kun Tuikku jätettiin taas autoon odottamaan. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, Remu läksi matkaan tosi innokkaasti ja jäljesti määrätietoisesti. Remunkin jälki onnistui hienosti. Remu tosin on ottanut sydämentehtäväkseen etsiä kadonneet koirat ihan konkreettisesti kävelemällä niiden syliin. Niin olisi käynyt nytkin, jollen olisi pysäyttänyt sitä. Se ei ole koiranetsinnässä ollenkaan toivottavaa, että etsijäkoira menee niin lähelle etsittävää koiraa, vaan sen pitäisi osata ilmaista etsittävä koira jo paljon kauempaa, ettei kadoksissa oleva koira pelästyisi etsintäjoukkoa.

Mutta nyt on siis molemmat koirat päässeet "hommiin" ja molemmista paistaa tyytyväisyys ja onnellisuus. Se jos mikä antaa motivaatiota lähteä taas seuraavankin kerran rämpimään pitkin ryteiköitä itikoiden ruoaksi :-)