Olen ollut laiska enkä ole saanut aikaiseksi päivittää, vaikka valmiita töitäkin olisi esitellä. Olen kuitenkin pohtinut tätä blogia ja sen tarkoitusta viime päivinä. Aluksihan tämä oli vain tiukasti neuleblogi eikä täällä paljon muuta ollut kuin lankaa ja valmiita töitä.

Remun tultua elämääni olen löytänyt muitakin kiinnostuksen kohtaita kuin neulomisen ja joogan (joka on muuten hartioiden jumituksesta päätelleen jäänyt aivan liian vähälle viime aikoina...). Olemme Remun kanssa mm. aloittaneet jäjestysharrastuksen, joka vie minulta nykyisin paljon aikaa.

1315549.jpg
Tässä aiheeseen liittyvä kuva viime sunnuntailta, jossa olemme maalilla Remun kanssa. Huomatkaa uusi pipo :-)

Siksi olenkin miettinyt, että laajennan tämän blogin aihepiiriä koskemaan myös koiraharrastusta ja muitakin tärkeäksi kokemiani asioita elämässä. Luultavasti tämä blogi on silti enimmäkseen neuleblogi, en kuitenkaan halua tehdä tästä mitään julkista päiväkirjaa.

Olen myös pohtinut nimimerkistä luopumista. Silloin kun aloitin tämän blogin, päätin että kirjoitan nimimerkillä, koska kammoksuin jostain syystä esiintyä netissä omalla nimelläni. Vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna siitä tuskin olisi ollut mitään haittaa. Nimimerkkini on sitä paitsi ihan hassu, eikä sillä ole mitään tekemistä minun tai persoonani kanssa. Valitsin nimimerkkini oikeastaan siksi, että olin rekisteröitynyt sillä Novitan neulomoon ja ajattelin, että olisi loogista jos bloggaan sillä samalla nimimerkillä.

Haluatteko muuten tietää miten nimimerkki alkujaan syntyi? No, kerron kuitenkin: meillä oli joskus ammoisina aikoina vene. Vene oli meillä nelisen vuotta, emmekä miehekkeen kanssa päässeet koko sinä aikana yhteisymmärrykseen veneen nimestä. Mieheke halusi nimetä veneen minun mukaani, mutta minusta oma nimeni ei lainkaan sopinut veneelle, joten en suostunut. Ehdotin, että nimeäisimme veneen Mermaidiksi, koska minusta se on kaunis nimi ja sopii hyvin veneelle. Miehekkeeni oli tästä eri mieltä ja siksi vene jäi meiltä nimeämättä. Mutta Mermaid jäi mieleeni elämään ja siitä siis nimimerkki.

Mutta se tästä perjantai-illan filosofia-annoksesta.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä (aamun myrskyn ja vesisateen laannuttua) ja ehdimme Remun kanssa metsään neuttimaan iltapäivän viimeisistä auringonsäteistä. Muistin ottaa kamerankin mukaan, joten tässä muutama otos metsäretkeltämme:

1315492.jpg
Lentävä koira

1315496.jpg
Utelias koira

1315494.jpg
Ketterä koira

Kun tulimme takaisin metsästä lähdimme autoilemaan kaupungille. Käymme aina välillä ihan tarkoituksella Remun kanssa kaupungin alueella kävelyllä, jottei se ihan maalaistu koko koira. Jännää se hänestä silti aina on, kaupingilla kävely. Ensimmäiset hetket mennään aina ihan niska jäykkänä ja kaikille vastaantuleville koirille näytetään niskavilloja ja vähän äristään. Mutta kun kaverit kierretään riittävän kaukaan ja aikamme haistellaan lyhtypylväitä, niin sitten loppumatka sujuukin jo paljon rennommin

Kävimme samalla myös eläinkaupassa ostamassa Remulle uudet valjaat. Entiset eivät oikein istuneet, vaikka niitä korjautettiin suutarillakin. Remu ei tykännyt valjaista ja viime aikoina se on suorastaan paennut paikalta joka kerta kun valjaan on otettu esiin. Nyt taisin löytää Remulle sopivat valjaat, ainakin ne istuvat paljon paremmin kuin aikaisemmat. Katsotaan josko herran suhtautuminen valjaisiin muuttuu nyt kun ne eivät enää paina lapoja.

Eläinkaupasta lähti mukaan myös kana, joka toimi matkalla kaupasta autolle oikein hyvänä huomioleluna. Kanan avulla pääsimme kahdesta koirasta ohi ilman mitään vaikeuksia. Pelkkien namien avulla se on joskus vaikeaa. Ohikulkijoilla oli kyllä varmaan hauskaa kun koiraa ulkoiluttava nainen roikottaa kumista kanaa mukanaan ja koira hyppii ja pomppii ja yrittää napata kanan suuhunsa...

Kotiin päästyämme Remu antoikin sitten kanalle kyytiä koko rahalla. Ensin sitä juoksutettiin pitkin pihaa ihan hulluna, lopulta herra suostui kanoineen tulemaan sisälle, jossa lelun riepottelu jatkui. Sillä aikaa kun kana-parkaa riepoteltiin, sain kuvattua viime aikasia saavutuksiani.

1315498.jpg
Tässä korjattu toppi. Onneksi lanka riitti hyvin yläosan uudelleen neulomiseen.

Ja tässä yhdet raitasukat, jotka on neulottu Sisusta (vihreä) ja Lanetista (ruskea).

1315489.jpg
Tuo koira vaan ei osaa pysyä pois kuvista...

1315490.jpg
Huomatkaa kana...

Kotiintulostamme on nyt kulunut jo yli kaksi tuntia ja kana on edelleen työn alla. Taidan mennä ottamaan sen välillä pois, ettei herra koiralta vallan pää sekoa mokoman kanan takia...