Kiitos teille ihanat lukijani kaikista kommenteistanne! Apupupun itsetunto kohosi monta pykälää ja sen korvat vallan punoittavat kaikista kehuista :-) Minä olen ollut edelleen saamaton, eikä pupu ole vieläkään täytetty, mutta lupaan korjata sen asian ihan pian.

Nyt linkki pipo-ohjesivuunkin taas toimii, olin eilen unohtanut ruksia sen "linkitä"-kohdan, joten ohje ei ollut näkyvissä lainkaan. Pahoittelen sekoilua...

Urakoin perjantaina ja lauantaina pipon kappaleita neulekoneella ja sain aikaiseksi ainekset kahteen metsästäjänpipoon.

188944.jpg

Sain toisen pipon jo valmiiksi, mutta kyläilemään tullut isä halusi sen itsellaan enkä ehtinyt kuvata sitä. Laitan kuvan valmiista piposta sitten kun saan tuon toisen kursittua kokoon.

Sitten jotain aivan muuta:

188948.jpgOstin viime talvena tämän korin langoille ja ajattelin, että säilyttäisin siinä vain "ajankohtaisia" lankoja. Eli siis sellaisia, jotka ihan kohta pääsevät työn alle tai ovat jo käytössä jossain keskeneräisessä työssä. No, tilanne on yllättäin päässyt hieman ryöstäytymään käsistä ja kori näyttää nyt tältä.

Sain eilen jonkinlaisen mielenhäiriön ja päätin punnita korissa olevat langat (ostin taannoin pienen, juuri lankojen punnitsemiseen soveltuvan vaa'an).

Arvatkaapa, paljonko lankaa tuo kori on syönyt sisuksiinsa?

Lähimmäksi arvanneelle luvassa jotain pientä kivaa :-)

Edit: Arvaisaikaa on huomiseen maanantaihin klo 20.00 saakka.