Hieman haikea olo... Mutta kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut loma takana, joten ei voi valittaa :-) "The remonttikin" alkaa olla viimeistä silausta vailla valmis. Eilen pääsimme ensimmäistä kertaa saunomaan uuteen saunaan, ja kyllä oli hyvät löylyt!

Käväisin tänään Porvoon käsityö- ja perinnepäivillä. Bongasin sieltä paitsi paljon kauniita esineitä ja houkuttelevia lankoja, myös yhden Marsun:

131285.jpg

Havainto tapahtui Sinisen Kurjen osaston välittömässä läheilyydessä ;-) Kyseiseltä osastolta mukaan tarttui neljä kerää sinisävyistä Opalin villasekoitelankaa (ne olivat halvennuksessa, en minä muuten...) sekä hauskat jättihakaneulat.

131291.jpg

Kuvassa oleva lanka on Atacama-nimistä (sikakallista, mutta aivan vastustamattoman ihanaa) alpakkalankaa, jota raaskin ostaa vain tämän yhden vyyhdin. Lanka löytyi Nurja puoli -nimisen yrityksen osastolta.

Nyt pitäisi varmaan yrittää käydä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna taas herätä työläisten aikaan *huokaus*, mutta kun sitä ehti jo tottua tähän lomalaisten aikatauluun... On ihan luksusta saada nukkua aamulla pitkään ja sitä luksusta on tarjolla vain näin loma-aikaan... Onneksi sentään kohta on taas uusi viikonloppu :-)