Olen ollut tänään tosi aikaansaava. Aamupäivän joogatunti peruuntui, joten ehdin tehdä huovutetut lapaset valmiiksi ja pestäkin ne jo. Tässä ennen ja jälkeen pesua -kuvat:

37938.jpg

37939.jpg

Lapasista tuli ihan sopivan kokoiset 60 asteisen pesun jälkeen. Vähän häiritsee tuo reunan epätasaisuus, toisessa lapasessa on ihan siisti reuna, mutta toisessa tuollainen ruma... Taidan jatkossa jättää neulomatta nurin ensimmäisen kerroksen ja antaa reunan vain rullautua. Sen voi sitten yrittää repiä suoraksi kun lapaset on huovutettu.

Sillä aikaa kun lapaset kuivuivat kävin kaupungilla ikkunaostoksilla. Näin yhdessä liikkeessä aivan ihanan mohairlangasta neulotun jakun (tai oikeastaan se oli melkein bolero) ja olin jo onnesta soikeana menossa kohti sovituskoppia kun tulin vilkaisseeksi hintalappua... Mokoma pieni vaatekappale oli muka alennuksessa ja maksoi silti takapuolta vaille hevosen... Sisuuntuneena päätin, että voisinhan neuloa itse samanlaisen jakun, eihän se nyt niin kovin kummoinen vaatekappale ole. Sitäpaitsi olen päättänyt, että en osta neuleita kaupasta, koska a) minulla on jo niitä niin paljon ja b) voin neuloa niitä itsekin (heh heh, sanoo olkapäälläni istuva piru, päätökseni pitää aina siihen saakka kunnes näen taas jotain aivan vastustamatonta, joka on vain ihan pakko saada...)

Kotiin tultuani kaivelin lankavarastojani, ja kas, sieltähän löytyi ihan sopivaa lankaa jakkua varten. Monta kerää ihanaa vaaleanpunaista kid-mohairia, joka on juuri passelia tähän projektiin. Seuraava ongelma on sitten itse se jakku... En muista nähneeni missään valmiina ohjetta sellaiseen. Täytyy varmaan vielä selailla vanhoja käsityölehtiä, jos löytyisi vaikka joku vastaava. Jos ei löydy, niin sitten täytyy säveltää joku oma malli. Jakku on vain aika haastava kaavoittaa, enkä ole mikään hyvä siinä hommassa.

Ja jotta hommaan tulisi sopivasti lisää haastetta päätin, että haluan jakun valmiiksi jo ensi viikon aikana, koska olemme menossa seuraavalla viikolla Tallinnaan ja haluan sen sinne mukaan. Joten ei kai tässä muu auta kun tarttua tuumasta toimeen... Suurin piirtein tällaiselta se kaupassa ollut vaatekappale näytti:

37940.jpg

Jos joku muistaa jossain nähneensä ohjeen tämänkaltaiseen luomukseen, niin saa antaa vinkkejä... Ei haittaa vaikka ohje olisi jollekin muulle materiaalille, kunhan kaava olisi suurinpiirteen oikeanlainen...