Teddy(karhu)jakku on ollut valmiina jo muutaman päivän, mutten ole saanut aikaiseksi kuvata sitä. Tänään sain töistä tultua reippauskohtauksen ja hoidin asian pois päiväjärjestyksestä.

902107.jpg
Jakku Novitan Teddy-langasta, vajaa 700 g. Malli: oma, neulottu saumattomasti kauluksesta aloittaen. Lopputulos: ihan kiva talvitamine, lämmin se ainakin tuntuu olevan.
Kuvaan änkeytyi myös Koira (Canis lupus familiaris), vajaa 10 kg. Malli: Onni ja Felix -parsonit. Koulutettu saumattomasti pennusta lähtien. Lopputulos: joskus tottelee joskus ei.

Tässä vielä havainnollisempi kuva jakusta "in action". Pahoittelen kuvan tummuutta, valotus ei ollut ihan kohdallaan kun yritin vähäisessä valossa ottaa kuvia itselaukaisutoiminnolla...

902179.jpg 

Jakku on neulottu sileänä neuleena ja viimeistelty virkkaamalla reunat ympäriinsä parille kerroksella kiinteitä silmukoita. Kiinnitys on ratkaistu kahdella jostain vanhasta villapaidasta irrotetulla soljella, mutten ole ihan varma jääkö tämä lopulliseksi kiinnityssysteemiksi.

Jakun lisäksi olen viime aikoina tikutellut tilkkuja keräystä varten. Vähän laihaksi jäi tämä tilkkusaalis, vain viisi tilkkua on valmiina.

902106.jpg

Lupasin toimittaa tilkut jo sunnuntaina eteenpäin, joten huominen olisi vielä aikaa täydentää tilkkukasaa. Katsotaan saisinko aikaiseksi vielä tilkun tai pari huomisen aikana.